CrossFit-salien videotuotanto: näin treenifilosofia muotoutui yritysvideoksi

CrossFit-keskukset Tuusulassa ja Järvenpäässä kaipasivat yritysvideota, joka kertoisi päävalmentajien, Sanni Piston ja Valta Sjöblomin ajatuksista ja treenifilosofiasta. Video näyttää, mikä saa urheilijat tulemaan päivä toisensa jälkeen Sannin ja Valtan saleille.

Aidoista ajatuksista vaikuttavaksi yritysvideoksi – näin CrossFit-videotuotanto eteni

CrossFit Järvenpään Päävalmentaja Valta Sjöblom kertoo, että videon tavoitteena oli saada esiin päävalmentajia ja samalla hieman salin toimintaa. – Hyvää tilattiin ja priimaa tuli. Yritysvideosta on ollut erittäin iso apu salimme markkinoinnissa, Valta iloitsee.

Suunnittelu tehtiin kahdessa osassa. Ensin selvitettiin Sannin ja Valtan tavoitteita ja toiveita yritysvideolle haastattelun kautta ja sen perusteella tehtiin tarkempi toimintasuunnitelma.
 – Sovittiin, että asiakas valmistelee spiikkien rungon, kertoo Super Otusten Andreas. – Kuvauspäivän alkajaiseksi sitten hiottiin spiikki yhdessä asiakkaan kanssa sopivaan muotoon videota varten. Näin Sannin ja Valtan aidot ajatukset pääsivät esille.

 

Super Otus / videotuotanto: Crossfit Tuusulan yritysvideo

 

Vaikka Crossfitin idea oli Super Otuksen Robille ja Andylle tuttu, heillä ei ollut omaa kokemusta treeneistä. Tästä syystä Sanni ja Valta näyttivät mitä treeneissä tehdään, ja tämän perusteella tehtiin kuvaussuunnitelmat.
 Treenien ohella kuvattiin myös Sannin ja Valtan yksilökuvien kuvat, kaikki saman päivän aikana.

 

Super Otus / videotuotanto: Crossfit Tuusulan yritysvideo

”Pariin minuuttiin voi saada kasattua isoja mielikuvia” – yritysvideon keskiössä hyvä fiilis

Valtan ja Sannin harjoittelufilosofia tarjosi loistavan mahdollisuuden tehdä hieman epätyypillinen CrossFit-video  – suorittamisen ja äärimmäisyyden sijaan keskiössä on hyvä fiilis, motivaatio ja henkilökohtainen kehittyminen. – Irtiotto tuosta tyypillisimmästä CrossFit-videoiden kaavasta tuki Valtan ja Sannin tavoitteita videolle, kertoo Andreas.

CrossFit Järvenpään Valta kertoo projektin sujuneen hyvin vaivattomasti. – Super Otuksilla oli varma ja selkeä toimintatyyli ja he toteuttivat videon todella hyvin – niin, että meillä ei ollut yhtään epävarma olo!, hän iloitsee. –Pariin minuuttiin voi saada kasattua isoja mielikuvia, ja siinä tämä video on onnistunut erittäin hyvin.

Super Otus / videotuotanto: Crossfit Tuusulan yritysvideo

 

Mitä voisimme sanoa sinun yrityksestäsi vaikuttavasti videon keinoin? Ota meihin yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä!

Terveisin Super Otukset

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *